Ajankohtaista - päivitetty 9.7.2010
Tervetuloa näytökseen!Lajiesittely omalla dojolla osoitteessa Yrittäjäkatu 9 |
KesäleiritSuomen Judoliiton sivuilta löytyy kootusti tietoa kesän leireistä ja kisoista. |
Nokian Judon kesäkausiSeuran kesäkausi alkaa maanantaina 7.6 ja päättyy sunnuntaina 15.8. Tervetuloa mukaan kaikki nykyiset ja "joskus harrastaneet" judokat! |
Kisakuulumisia
Suurhasko otteluvoittoon judon EM-kilpailuissa
Alle 17-vuotiaiden Euroopanmestaruuskilpailut oteltiin Teplicessä Tsekissä 24. - 27. kesäkuuta. Kisoihin edustajan oli lähettänyt kaikkiaan 40 maata. Kilpailijoita tatamilla nähtiin viikonlopun aikana lähes 400. Suomea alle 60-kilon painoluokassa edusti Nokian Judon Pentti Suurhasko.
Pentin ottelut käytiin 25.6 perjantaina. Ensimmäisessä ottelussa Suurhasko sai vastaansa Saksaa edustavan Adriann Cutbellin. Suurhasko aloitti räjähtävästi vieden vahvaa saksalaista liikkeellä ja nopeudella. Suurhasko onnistui kahdesti heittosuorituksessaan. Saksalainen sai vielä ennen ottelun puolta väliä kaksi passiivisuusvaroitusta Suurhaskon painostaessa jatkuvasti. Taktisesti oikein otellut Suurhasko säilytti johtonsa ja otti arvokkaan päänahan.
Toisessa ottelussa Suurhaskon vastustajaksi asettui myös ensimmäisen ottelunsa voittanut italialainen Medves Matteo. Pitkän ja hoikan Matteon vahvuudeksi tiedettiin ulottuvuus ja vaaralliset jalkaheitot. Vastustaja oli ottelutyylinsä vuoksi Suurhaskolle pahin mahdollinen. Italialainen hakeutui lähitilanteisiin, joista Suurhasko yritti vastaliikkeenä nostaa italialaista vastaheitolla. Italialainen käänsi kuitenkin nostotilanteen edukseen ja kaatoi Suurhaskon 10-0 arvoisella jalkaheitolla selälleen. Näin Suurhasko karsiutui jatkosta.
Manninen pronssilla Baltic-Sea Openissa
Kansainvälinen Baltic-sea Open järjestettiin Vantaan Energia-areenalla toukokuun lopussa. Nokian Judoa kilpailussa edusti Ville Manninen alle 55 kilon painoluokassa ja Teemu Rauhala alle 81 kilon painoluokassa.
Manninen aloitti vahvasti ja eteni semifinaaliin, jossa sai vastaansa Arttu Määttän. Edellisen kohtaamisen SM-kilpailujen finaalissa Manninen oli hävinnyt juuri Määtälle, ja nyt tahto tilien tasaamiseen oli kova. EM-kilpailuihin valittu Määttä pystyi kuitenkin hallitsemaan ottelua ja voitti 5-0 passiivisuusvaroituksella. Pronssiottelussa sisuuntunut Manninen ei antanut mahdollisuuksia norjalaiselle Marius Jacobsonille, vaan vei ottelun nimiinsä 10-0 näyttävällä käsivarsiheitolla.
Nokia-viikon näytös
Nokian judo osallistui Nokia-viikkoon järjestämällä monipuolisen lajiesittelyn omalla dojolla sunnuntaina 16.5.2010. Mukana oli laaja kirjo lajin harrastajia muksuista kovatasoisiin kilpailijoihin.
Kisakuulumisia
Suurhasko valittiin EM-kilpailuihin
Nokian Judon Pentti Suurhasko on valittu kesäkuun lopulla Tsekissä pidettäviin nuorten EM-kilpailuihin. Kisapaikka varmistui, kun Suurhasko sijoittui viidenneksi Ploiestissa Romaniassa pidetyissä nuorten maailman-cup -kilpailuissa lauantaina 1.5. Suurhasko johti pronssiottelua loppuhetkille saakka, mutta joutui yllätetyksi jalkapyyhkäisyllä.
-Harmittaa kun pronssi karkasi käsistä. Vastustaja oli täysin voitettavissa, Suurhasko tuskaili ottelun jälkeen.
-Pitkäjänteinen työ tuottaa tulosta ja sinnikkyys tässäkin lajissa palkitaan. Tämän kevään ensisijainen tavoite oli olla paras Suomessa omassa painoluokassa ja se tavoite on täytetty. Seuraava tavoite oli hakea kokemusta kovista kansainvälisistä kilpailuista ja ottaa niistä otteluvoittoja. EM-kilpailut olivat päätavoitteena alun perin ensi vuonna, mutta vaikka en asiasta Suurhaskolle maininnutkaan, olin aika varma että sinne lähdetään jo tänä kesänä. EM-paikka on ehdottomasti ansaittu, totesi Nokian Judon valmentaja Otto Favén.
Samana viikonloppuna nokialaisedustusta nähtiin myös kansainvälisissä kilpailuissa Pietarissa, kun Ville Manninen taisteli mitaleista lauantaina ja sunnuntaina lähes 1500 kilpailijan joukossa. Manninen oli lauantaina viides ja sunnuntaina seitsemäs. Hän oli osallistunut kahteen ikäluokkaan saadakseen enemmän otteluita. Vuosittain järjestettävissä Pietarin kilpailuissa tatamille asteli jälleen lähes 1500 ottelijaa. Judo on yksi Venäjän suosituimmista urheilulajeista ja maan presidentinkin suojeluksessa. Pelkästään Pietarissa on enemmän judon harrastajia kuin koko Suomessa.
-Ville sai paljon hyvää kokemusta venäläisestä ottelutyylistä, mikä on tärkeää tulevaisuuden kansainvälisiä kilpailuja ajatellen, totesi Otto Favén.
-Nokian Judon kannalta tilanne on nyt erinomainen. Meillä on kovia kilpailijoita ja edustaja jo nyt EM-tasolla nuorissa. Uusia innokkaita kilpailijoita on myös kehittymässä uusi sukupolvi, joiden valmennukseen pyritään panostamaan, kertoo seuran puheenjohtaja Esko Favén.
Hämeenlinna-Shiai oteltiin 25.4
Nokialaisista mitaleille ylsivät:
BP-60kg Pentti Suurhasko 1.
BP-55kg Ville Manninen 2.
CP-38kg Riku Palmroth 3.
Alempien vöiden mestaruuskilpailut
Alempien vöiden mestaruuskilpailut käytiin Vantaan Hakunilassa 28.3. Kilpailuihin saivat osallistua vain korkeintaan oranssin vyön suorittaneet. Alempien vöiden mestaruuskilpailut ovatkin erinomainen tapahtuma juuri kilpailu-uransa aloittaneille. Ensi kertaa kilpatatamille astellut Joonas Törmä ei turhia jännittänyt, vaan otteli vahvasti. Matkalla finaaliin Törmä kukisti Espoon Arbert Shalan 10-0, Riihimäen Jiro Valiman 10-0 ja Lappeenrannan Antti Linnan 10-0. Semifinaalissa vakuuttavat otteet jatkuivat, kun Törmä voitti espoolaisen Karl Piklan myös 10-0. Finaalissa Törmä koki kuitenkin niukan tappion lappeenrantalaiselle Marko Buurille.
Toisen hopeamitalin otti alle 57-kiloisissa naisissa otellut Saana Volanen. Nokialaisista pronssille ylsivät alle 30-kiloissa Niko Kinnunen ja alle 46-kiloisissa Elmeri Laakkonen.
SM-kultaa Nokialle
|
Nokian Judon Sisu-ryhmä saavutti tavoitteensa Joensuun Suomenmestaruuskilpailuissa lauantaina. Alle 17-vuotiaiden ikäluokassa lauantaina ottelivat Pentti Suurhasko, Ville Manninen ja Teemu Rauhala. Suurhasko voitti painoluokkansa mestaruuden ja Manninen oli sarjassaan toinen. Rauhala sijoittui alle 81-kiloisissa jaetulle viidennelle sijalle. |
Alle 60-kiloisissa otellut Pentti Suurhasko oli kilpailujen ennakkosuosikki eikä jättänyt haastajilleen mahdollisuuksia. Ensimmäisessä ottelussaan Suurhasko kukisti Mikkelin Judon Pietari Koivikon. Koivikko lensi ensin selälleen jalkahoitolla, sitten uhrautumisheitolla ja lopulta päätyi pitävään sidontaan.
Toisessa ottelussa Suurhaskon haastajiin kuuluva Hämeenlinnan Judoseuran Semi Salmi antoi tiukan vastuksen. Suurhasko teki lukuisia hyökkäyksiä mutta ei yltänyt pistesuorituksiin hämeenlinnalaisen sinnitellessä vastaan raivokkaasti. Jatkoajan jälkeen päädyttiin tuomariäänestykseen, eikä ottelua hallinneesta osapuolesta ollut epäselvyyksiä. Kaikki kolme tuomaria nostivat lippunsa Suurhaskolle.
Finaalissa Suurhasko sai vastaansa helsinkiläisen Otto Simolan. Ottelun alku oli tiukkaa taistelua otteista. Minuutin kohdalla Suurhasko sai vahvan niskaotteen ja Simola päätyi selälleen näyttävällä ja korkealla lonkkaheitolla. Näin hopeaa Helsinkiin ja mestaruus Nokialle.
Alle 50-kiloisissa otellut Ville Manninen eteni Suurhaskon tavoin varmoin ottein finaaliin. Ensin Manninen raivasi tieltään Tikkurilan Matias Holopaisen ja semifinaalissa espoolaisen Yura Elkinin. Finaalissa vastassa olikin tuttu espoolainen Arttu Määttä.
Haastajana finaaliin lähtenyt Manninen aloitti kamppailun hyökäten aktiivisesti. Määttä pysyi kuitenkin vauhdissa mukana. Ennen ottelun puolta väliä vahvoista mattotekniikoistaan tunnettu Määttä onnistui kuitenkin kääntämään Mannisen tiukkaan sidontaan, josta ei ollut poispääsyä.
"Kaikki ottelivat erinomaisesti ja tavoitteet täyttyivät kaikkien kohdalla. Kolmella kilpailijalla kaksi mitalia Suomenmestaruuskilpailuista ei ole näin nuorelta ja tämän kokoiselta seuralta hassumpi saavutus", totesi valmentaja Otto Favén.
Nokian Judo sijoittui kolmella ottelijallaan mitalitilaston 9. sijalle 36 seuran joukossa. Isoimmilla seuroilla ottelijoita oli jopa 15.
Kinnunen toi hopeamitalin Kuopiosta
Kuopio-Shiai –kilpailut käytiin lauantaina 6.3. ja mukana oli Nokian Judon Niko Kinnunen. Alle 11-vuotiaissa 30-kiloisissa junioreissa otteleva Kinnunen jatkoi lupaavia esityksiään tatamilla. Heti alusta lähtien ottelut sujuivat mainiosti ja Kinnunen eteni loppuotteluun kahdella 10-0 otteluvoitolla. Finaalissa vastaan asettui Venäjän Maxim Zerkin. Väkivahva ja taitava venäläinen sai pyöräytettyä lonkkaheitolla Nikon mattoon ja tuossa rytäkässä nokialainen nuori judoka loukkasi selkänsä siten, että ottelu oli käytännössä ohi. Kinnusen sitkeästä taistelusta huolimatta sarjavoitto päätyi kuitenkin naapurimaahan.
Pentti Maailman-Cup –osakilpailussa Zagrebissa
Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Nokian Judon Pentti Suurhasko osallistui alle 17-vuotiaiden Maailman-Cup –osakilpailuun Zagrebissa. Suurhaskon matka oli vaakalaudalla hänen sairastuttuaan angiinaan juuri viimeisellä viikolla ennen kilpailuja ja valmistautumisharjoituksetkin jäivät tekemättä. Lääkäri antoi kuitenkin luvan lähteä reissuun. Suurhasko johti ensimmäistä otteluaan kroatilaista vastustajaa vastaan selvästi, mutta sairaus alkoi painaa jaloissa ja voimien loppuessa kroatialainen kuittasi voiton. Suurhaskon reissu jatkui kuitenkin viikon leirillä Zagrebissa.
Suurhasko toi kultaa Savonlinnasta
Nokian Judon Pentti Suurhasko voitti Samurai-Cup -kilpailusarjan toisen osakilpailun edellisen tapaan ylivoimaisesti. Suomenmestaruuskilpailujen jälkeen Samurai-Cup ottelusarja on tärkein rankingkilpailu 15-17 vuotiaille B-nuorille. Kilpailut käytiin lauantaina Savonlinnassa. Samoissa kilpailuissa Teemu Rauhala saalisti alle 81-kiloisissa pronssia ja Ville Manninen sijoittui jatkoaikatappion jälkeen alle 55-kiloisissa neljänneksi.
Oppimisen ja opettamisen perustaidot -koulutus omalla dojolla
Koulutuksessa opittiin perusasioita judon oppimisesta ja opettamisesta. Koulutus sisälsi tatamilla tapahtuvaa harjoittelua ja opiskelijoiden tekemiä opetustuokioita.
|
Nokian Judon jäsenistä koulutukseen osallistuivat Harri, Jani, Riikka, Teemu, Ville, Pentti ja Jaakko. |
Kouluttajina toimivat Suomen Judoliiton Lounais-Suomen aluekouluttajat Mikko Välimäki ja Kati Kajander.
Nokian Judo aloitti vuoden 2010 lupaavasti
Ice-Power Cupista kolme sarjavoittoa Nokialle
Nokian Judo ylsi Ice-Power Cupissa Hervannassa kolmeen sarjavoittoon lauantaina, kun alle 27-kiloisissa E-pojissa Niko Kinnunen voitti kaikki ottelunsa ja Pentti Suurhasko nappasi kultamitalin sekä alle 60-kiloisissa B-junioreissa että miehissä. Kaikkiaan nokialaisjudokoita kilpailuissa esiintyi seitsemän.
Kinnunen oli vakuuttava. Ensin taipui Eestin Martin Dobrjakov komealla lonkkaheitolla. Seuraavaksi selälleen lensivät Viktor Asklöf Kirkkonummelta ja valkeakoskelainen Robin Lindbergh. Viimeisenä tiukimman vastuksen Kinnuselle tarjosi Eestin Madis Metsallek, häviten 5 pisteen arvoisella lonkkaheitolla.
Suurhasko jatkoi voittoputkeaan vakuuttavasti. B-nuorissa hän voitti kaikki neljä otteluaan 10-0 näyttävillä tekniikoilla sekä matossa että pystyssä. Lisää vastusta haettiinkin miehistä, jossa sama tahti jatkui. Suurhasko voitti tässäkin sarjassa kaikki viisi otteluaan 10-0. Miehissä Suurhasko kukisti muun muassa kesällä nuorten olympiapäivillä Suomea edustaneen helsinkiläisen Faye Njien selvästi. Njie on myös edellisten SM-kilpailujen A-nuorten hopeamitalisti. Yhden päivän urakaksi yhdeksän ottelun voittaminen – ja kaikki ennen täyttä aikaa – on äärimmäisen kova ja harvinainen saavutus.
Muista nokialaisista Elmeri Laakkonen hävisi tiukan pronssikamppailun. Ensimmäistä kertaa kilpailuihin osallistunut Oskari Lindroos jäi vielä ilman otteluvoittoja. Myös flunssasta kärsinyt Riku Palmroth joutui tällä kertaa jättämään leikin kesken ensimmäisen ottelun jälkeen.
Yli 81-kilon sarjassa Teemu Rauhala joutui kovaan paikkaan kahta järkälemäistä eestiläistä vastaan. Huomattavasti raskaammat naapurit osoittautuivat liian koviksi vastuksiksi – vielä toistaiseksi. Alle 55-kilon painoluokassa vain 52 kiloa painanut Ville Manninen jäi myös mitaleitta kovasta taistelusta huolimatta.
Samurai-Cup Pajulahdessa
Nokian Judon Sisu-ryhmästä Teemu Rauhala, Ville Manninen ja Pentti Suurhasko ovat vuoden vaihduttua siirtyneet ylempään ikäluokkaan, 15-17 vuotiaisiin B-junioreihin. Ensimmäinen koitos nokialaisjudokoille oli Samurai-Cup kilpailusarjan ensimmäinen osakilpailu Pajulahdessa. Yhteensä Samurai-Cup osakilpailuja käydään vuoden aikana neljä, joista kaksi ennen kesää.
Alle 60-kiloisissa otellut Pentti Suurhasko voitti oman sarjansa ylivoimaisesti. Ensimmäisessä ottelussaan Suurhasko voitti Oulun judokerhon Joonas Tapion sidonnalla 10-0. Toisessa ottelussa porilainen Miikkael Kärri liukastui kahdesti Suurhaskon tarkkaan ajoitettuun jalkapyyhkäisyyn ja joutui poistumaan tatamilta tappion kokeneena. Finaalissa Suurhasko kohtasi Kirkkonummen Judoseuran Matti Juopperin. Juopperin vahvimmaksi aseeksi tiedettiin nopea käsivarsiheitto. Suurhaskon taktiikka toimi heti ottelun alusta lähtien erinomaisesti ja Juopperi päätyi tatamin pintaan vatsalleen väistäessään Suurhaskon uhrautumisheittoa. Kirkkonummelainen unohti kuitenkin mattotilanteissa tärkeän kaulan suojaamisen, ja salamannopea Suurhasko nappasi tiukan lonkkakuristuksen ja kultamitalin. Vakuuttavasti esiintynyt Suurhasko valittiin näyttöjensä perusteella maaliskuussa Euroopan Judounionin turnaukseen Zagrebiin matkaavaan Suomen joukkueeseen.
Alle 55-kiloisissa otellut Ville Manninen sijoittui kolmanneksi. Vasta hiljattain ylempään painoluokkaan siirtynyt Manninen antoikin punnituksessa muutaman kilon etumatkaa kilpakumppaneihinsa. Pronssille ylsi myös yli 81-kilon painoluokassa otellut Teemu Rauhala, joka myös joutui kohtaamaan itseään pidempiä ja tuhdimpia vastustajia.
Sisu-shiai 13.12.2009
Vuosittain järjestettävä Nokian Judon sisäinen Sisu-shiai kilpailu sujui loistavasti. Tällä kertaa kiertopalkintoon nimensä kaiverrutti Niko Kinnunen. Niko on osoittanut taitonsa kilpailutatameilla sekä harjoituksissa innokkuudellaan. Niko on myös osoittanut aktiivisuutta osallistumalla opetukseen peruskursseilla.
Vuoden samuraina hyvästä harjoitteluaktiivisuudesta ja asenteesta palkittiin myös innokkaasti kilpaillut Elmeri Laakkonen, vasta judon aloittanut Veeti Arkko ja muksujudoa veljensä Vilhon kanssa vetänyt Veera Koski.
Sisu-shiain tulokset:
Muksujudolaiset:
alle 25 kg: |
alle 30 kg: |
alle 35 kg: |
Ottelijat alle 4kyu:
-30 kg: |
-35 kg: |
-51 kg: |
Sisu-pokaali: Niko Kinnunen
Vuoden samurait: Elmeri Laakkonen, Veeti Arkko ja Veera koski
Nopein ippon: Joonatan Hänninen, 4 sek





