Mitä judo on?
Perustietoa judosta
Judo esiintyi olympialaisissa ensimmäistä kertaa Tokiossa 1964. Siitä lähtien lajin suosio on kasvanut nopeasti maailman levinneimmäksi ja harrastajamäärältään suurimmaksi kamppailu urheilulajiksi. Judon juuret ovat kuitenkin syvällä Japanin historiassa ja samurai-perinteissä.
Judon perusti kasvatustieteiden tohtori Jigoro Kano (1860-1938). Kano oli lapsuudessaan sairaalloinen ja fyysisesti heikko. Hän oivalsi jo varhaisnuoruudessaan säännöllisen liikunnan terveellisen vaikutuksen ja harrasti useita eri urheilulajeja: hän pelasi baseballia, souti, voimisteli ja lenkkeili. Perheensä samuraitaustan vuoksi Kano perehtyi myös Ju-Jutsuun, nykyäänkin hyvin tunnettuun lajiin. Kano ryhtyi harjoittelemaan Ju-Jutsua ahkerasti ja määrätietoisesti.
Kano halusi yhdistää urheiluun kasvatuksellisen merkityksen. Vuonna 1882 Kano perusti oman harjoitussalin, ja ryhtyi opettamaan lajia, jonka hän nimesi Judoksi. Kano pyrki luomaan urheilulajin, jossa tavoitteena oli henkinen kasvaminen hyvän fyysisen kunnon ja huippuluokan ottelutaitojen kautta.
Judo perustuu joustavuuteen, "periksi antamiseen" kuin pajunoksa, joka joustaa lumitaakan alta ja palaa aiempaan muotoonsa ehjänä. Kanon periaatteisiin kuuluu taloudellinen ja mahdollisimman tehokas voiman käyttö, maksimaalisen tehon periaate. Kanon mukaan, kuten myös fysiikan lakien, itseään vahvempaa ei voi voittaa voimalla. Jos itseään vahvempi vastustaja työntää, tulee joustaa ja horjuttaa vastustaja tasapainosta. Kun vastustajan tukipiste siirtyy hänen tukialueensa ulkopuolelle, hän on pois tasapainosta ja heikko. Tällöin hänet on helppo voittaa vähäisemmälläkin voiman käytöllä.
Judon ylevät periaatteet herättivät 1800-luvun lopun Japanissa kunnioitusta, mutta sen tehoa epäiltiin. Vuonna 1886 Japanissa etsittiin poliiseille sopivaa kamppailulajia ja haluttiin selvittää, mikä laji olisi paras. Järjestettiin ottelu kuuluisan Ju-Jutsukoulun ja Kanon judokoulun, Kodokanin, välillä. Molemmat asettivat 15 parasta oppilastaan kilpailuun. Kanon judokat saavuttivat 13 voittoa. 2 ottelua päättyi tasan. Pian tämän jälkeen Judosta tuli myös pakollinen oppiaine kouluissa. Suomeen Judo tuli 1950-luvulla.
Judo opettaa kohteliaisuutta, nöyryyttä ja toisen ihmisen kunnioittamista. Judo on laji, jota harjoitellaan yhdessä. Siksi siihen sisältyy voimakkaasti Kanon yhteisen hyvän periaate. Kovan ottelun jälkeen, vaikkakin se olisi päätynyt tappioon, itseensä voi olla tyytyväinen, jos on antanut kaikkensa ja niin myös kovempaa vastustajaa vastaan kehittynyt. Judossa pyritään kehittymään yhdessä jatkuvasti kovemmaksi ottelijaksi.





