SISU-RYHMÄ on Nokian Judon kilpailijoiden edustusryhmä, joka on saanut
nimensä tärkeimmän tukijansa Agco Sisu Powerin mukaan. Ryhmään valitut
nuoret kilpailijat harjoittelevat aktiivisesti ja pitkän tähtäimen tavoitteisiinsa
sitoutuen.

Sisu-ryhmään kuuluvat 15-17 vuotiaisiin B-junioreihin vuoden vaihteessa siirtyneet
Pentti Suurhasko, Ville Manninen ja Teemu Rauhala sekä nuorempi 13-14 vuotiaissa
C-junioreissa kilpaileva Riku Palmroth. Kaikki ovat harjoitelleet judoa jo nuorimmillaan
6-vuotiaasta.

Sisu-ryhmää valmentaa Nokian Judon junioreiden valmentaja Otto Favén, joka on
omalla kilpailu-urallaan saavuttanut lukuisia SM-mitaleja. Apuvalmentajana
toimii Antti Favén, jolla on veljensä tapaan pitkä rivi SM- sekä kansainvälisiä
mitaleja palkintokaapissaan.

Sisu-ryhmän kilpailijat ovat lupaavia junioreja, jotka ovat osoittaneet poikkeuksellista
lahjakkuutta ja harjoittelumotivaatiota. Nokian Judo pyrkiikin takaamaan kaikille
lupaaville junioreille parhaat mahdolliset edellytykset menestykseen. Näiden edel-
lytysten täyttämiseksi tarvitaan myös taloudellisia resursseja. Sen vuoksi pienenä
seurana Nokian Judo pyrkiikin kääntymään nokialaisten yritysten puoleen.

Kaikki tuki on tärkeää ja yhteen hiileen puhaltamisen henkeä tarvitaan, jotta
lupaavat nokialaisurheilijat menestyisivät tulevaisuudessa aikuisissa
maailman suosituimmassa kamppailu-urheilulajissa, judossa!